Harmaja

Kun joutui harmajan taa Viel siivet hetken aikaa pois kurkottaa Vaimean vaikerruksen voi kuulla niin kuin kuule hiljaisuuden Jos siellä laulella voi sen soitto hangillani korkeaan soi Vaan kerran vaikenevan kun kuulen pienen hankisirkuttajan Niin laulu soi Sylvian Yllä talven tähtitaivas, sen loiste lepää nietoksillaan Siinä silti yksin hiljaa kuin haihtuvana Täällä kerran kevään usko, sen tahto taipuu yön oksilla Sinä silti vaiti kosket kuin haikeana Vaikka minä hennon hauraimman aina käsiini Suojaisin, sinun minä pelkään tuuliin jo katoavan Vaik' on aika aamun yksin tuo hanki kuiskaa kuin Hiljaisin, avaan kämmeneni, tunnen huurteen untuvan Viel kantaa kätkyessään, saa sulat huoman huolet ymmärtämään Vaikerruksen vaimeimman, ei salli huolta siitä huomattavan Kun laulu soi Sylvian Yllä talven tähtitaivas, sen loiste lepää nietoksillaan Siinä silti yksin hiljaa kuin haihtuvana Täällä kerran kevään usko, sen tahto taipuu yön oksilla Sinä silti vaiti kosket kuin haikeana Vaikka minä hennon hauraimman aina käsiini Suojaisin, sinun minä pelkään tuuliin jo katoavan Vaik' on aika aamun yksin tuo hanki kuiskaa kuin Hiljaisin, avaan kämmeneni, tunnen huurteen untuvan Sitä tahtoa ei tiedä, ei tunne sydän rajallinen Vielä luona lehdon soi laulu kaipauksen